Elämäni Murmelina

Tällä viikolla on palattu arkeen. Päivät on kulkenut samaa rataa kuin koko vuoden, eroamatta juuri toisistaan.


Meillä ei nukuta koskaan pitkään (tai siis minä en nuku, Leo kylläkin) koirat ja Mathias pitää siitä huolen, on sitten loma, arki tai viikonloppu, meillä herätään aina kukonlaulun aikaan. Aamut alkaa Mathiaksen kouluunviennillä klo8, sen jälkeen hoidan kanat, kissat, kävelytän koirat, kastelen kukat, kasvimaan, siivoan maatilan puolella jne.




Käyn ruokakaupassa, tallilla, tai teen kirjanpitoa, kunnes Leo herää klo10-11 välillä. Siihen asti siis odottelen hissukseen, ja sitten alkaa pyykkikonerumba, astianpesukoneen tyhjennystä, lattioiden imurointia ja pesua jne.




Klo12.30 aikaan alan valmistamaan lounasta, klo13 lähden hakemaan Mathiaksen koulusta, lounaan syömme koko perheen kesken klo13.45, minkä jälkeen Mathias tekee tunnin pari läksyjä, ja itse otan nokoset sohvalla, luen kirjaa tai katson Tvtä. Kunnes nousen kanalan puolelle hakemaan munat ja tsekkaamaan kanat.




Klo 16.30-19.30 välillä on harrastukset tiistaista lauantaihin, eli kuskaan Mathiaksen niihin. Tenniksen aikaan itse käyn tallilla, ja karatessa ollessa käyn nyt valoisaan aikaan kävelyllä, vaikkakin kävelyteistä ei ole tietoa ja autot ajaa 100km/h vauhdilla ohi. Eli mitään nautittavaa kävelyä se ei ole, maisemissakaan ei ole hurraamista, mutta kuuntelen äänikirjaa samalla.


Kun tulemme kotiin harrastuksista, Leo on jo lähtenyt töihin. Laitan kissat sisään, ruokin koirat ja päästän ne ulos, teen meille iltaruoan, syömme klo19.30-20.30 aikaan, ja Mathiaksen iltatoimien aikaan siistin kodin, laitan päivän aikana pestyt pyykit kaappiin jne. Klo21 Mathias menee sänkyyn, missä lukee hieman vielä kirjaa, minä katson ehkä hetken vielä Tvtä, tai painun itsekin sänkyyn lukemaan. Yleensä klo22 olemme kummatkin jo täydessä unessa.


Ja seuraavana päivänä tämä kaikki toistuu. Sunnuntaisin sentään vietän aamun Mathiaksen kanssa, sain syntymäpäivälahjaksi polkupyörän, eli ainakin fillarointia tiedossa niillä kävelyteittömillä teillä. Lounaan jälkeen Mathias tekee läksyjä, sunnuntaisinkin, ja illan vietämme koko perheen kesken, kun Leolla on vapaa ilta.

Eli se, että näitä kuulumisia täällä jaan, alkaa väkisinkin tuntua puulta, kun samat asiat toistuvat päivästä,viikosta, ja kuukaudesta toiseen. En tiedä siis mitä teille tästä viikosta kertoisin sen enempää.

Paitsi että sain synttärilahjaksi maanantaina polkypyörän lisäksi pinon matkaesitteitä, olimme torstain Mathiaksen kanssa oksennustaudissa kotona, ja selasin esitteitä koko päivän. Löysin meille kohteen minne lähteä 40-vuotismatkalle (Leokin täyttää 40vuotta loppuvuodesta), kunnes Leo totesi, että  ravintolan laajennus alkaakin ehkä jo ensi vuonna, ja koska kaikkeen ei rahat riitä, niin matka saa jäädä. Se ilo kesti siis maanantaista torstaihin....

Eipä varmaan muuta. Äitienpäivää emme juhlista juurikaan, sain Mathiakselta kortin ja käymme kahvilassa aamupalalla. Leo on taas töissä oman äitinsä kanssa, tiedä sitten onko häntä jotenkin muistanut.


OIKEIN IHANAA ÄITIENPÄIVÄÄ teille kaikille!




Kommentit

  1. Hyvaa aitienpaivaa! Kauniita kuvia ja taytta elamaa maatilalla. Mutta eiko mieskin voisi valilla tehda kotitoita ja kuskata lasta?

    VastaaPoista
  2. Hyvää Äitienpäivää! Arki on arkea asui missä tahansa. Sitää samaa... tässä juuri mietin, että taas huomenna töihin...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti