Mitä meillä syödään

Instagramin puolella jaan aina välillä kuvia ruoista, ja sain pari kehoitusta kirjoittaa juttua siitä, että mitä meillä oikein syödään. Suomalais-Italialaisessa perheessä, missä löytyy oma ravintola alakerrasta.

Itsehän olen hyvin kärsimätön ihminen, ja se uloittuu myös syömiseen. Haluaisin syödä terveellisesti, mutta rakastan ruokaa, syömistä, kaikkea syömiseen liittyvää, ruoanlaittoa, antipasteja, piknikejä, aperitiivejä, ulkona syömistä ja juhlaperinteitä ruokineen. Usein se terveellinen ruokavalio unohtuu siinä vaiheessa kun alan syödä. Eli tarkkailen jatkuvasti syömistäni, ja tunnen huonoa omatuntoa päivittäin. Olen yrittänyt myös kultaista keskitietä, syödä kaikkea mutta vähemmän, siinäkään onnistumatta.

Yleensä käyn kaupassa pari kertaa viikossa ja täytän jääkaapin kaikella terveellisellä, ja muutamalla pienellä herkulla, esim Mathiakselle maitosuklaata ja itselleni appelsiinista tummaa suklaata.





Aamiaiset on erilaisia, koska en voisi kuvitellakaan että söisin aina samaa ruokaa. Osittain johtuu myös allergioistani. Aina välillä teen smoothieta, mutta koska meillä herätään niin eri aikaan ja blenderi pitää aikamoista meteliä, ja koska jostain syystä tietyt raaka-aineet menee yksistään, mutta yhdessä allergioiden takia ei (!!!?!), niin turvaudun useimmiten puuroon, tai luonnon jogurttiin banaanilla, itse tehdyllä myslillä ja marjoilla.


Mathias syö puuronsa hillon kera, minä marjojen ja mantelin

Kananmunia taas löytyy omasta takaa, joten väillä kananmunaa keitettynä tai kokkelina, joskus taas syön leivän, vaikka meillä kyllä syödään tosi vähän leipää ylipäätään, paitsi Mathias, jolle pakkaan eväsleivän kouluun. Aamiaisella juon vihreää teetä, Mathias maitoa ja Leo kahvin.



Viikonloppuna teen taas banaani- tai jogurttipannukakkuja, leipää ricottajuustolla ja hillolla tms., köyhiä ritareita tai vohveleita tms.


Meillä kotona siis kokkaan minä, emme juuri syö alakerran ravintolassa, osittain siksi, että ravintolan puolella ei ole tilaa, ruoat on ne samat useamman kuukauden, enkä todella jaksa syödä aina samaa. Ja ruoka kun ei ole sieltä kevyemmästä päästä...

Ravintolasta tuotuja Gnoccheja, tomaatti-kermakastikeessa

Lounas on usein pastaa, riisiä, polentaa, perunamuusia, gnoccheja, couscousta, ohraa, spelttiä tms kasvisten kanssa. Lisäksi teen tuoreen kasvislisukkeen ja kypsennetyn kasvislisukkeen, sekä proteiinin lähteen; (vaaleaa) lihaa, kalaa, mereneläviä, munaa, juustoa, palkokasveja.
Ensin siis primo, sitten secondo lisukkeen kera. Suosin uuniruokia, ja muutenkin helppoja reseptejä, minkä ääressä ei tarvitse vahtia tuntikaupalla.
Useimmiten kaikki löytää jotain syötävää, minä allergioideni kanssa, Leo kihtinsä ja Mathiaskin, nirso kun on kasvisten suhteen.






Välipaloja syödään täällä niin aamupalan ja lounaan, kuin lounaan ja illallisen välissä. Yleensä se on omalta osaltani kahvi, hedelmä, jogurtti, tai kefir tms. jotain pientä. Mathias syö pizzapalan, sämpylän, jogurtin tms. Leo taas menee enemmän pähkinälinjalla.


Illallinen taas on pienempi,  ja yleensä olemme Mathiaksen kanssa kaksin. Jos olemme tulleet harrastuksista myöhään teen nopean ruokaisan salaatin, munakkaan, ramenin tai piadinan (vähän kuin täytetty tortilla), tai jos on enemmän aikaa teen kalaa, lihaa, juustoa, palkokasveja jne kasvislisukkeen kera.





Ulkona syömme 3-4 kertaa viikossa, silloin syömme yleensä jotain, mitä kotona emme syö, eli sushia, hampurilaista, kalaa, pizzaa jne.


Lauantai-iltana tallin jälkeen taas syön jotain pientä ja juon lasin (kaksi) viiniä.


Italiassa ei niinkään syödä tähteitä, eli ruokaa tehdään sen verran kun syödään, mutta jos meidän huushollissa jotain jää, niin minä syön jämiä torstai-iltana, kun tulen ratsastuksesta, ja Mathias on jo syönyt alhaalla työntekijöiden seurana.

Ja tietenkin, kun Italiassa asutaan, ei voi välttyä Gelatolta, eli jäätelöltä, heti kun ilmat hieman lämpiää. Mikä onkaan parempi välipala iltapäivällä (koska aamupäivästähän ei kukaan syö jäätelöä...!!!) kuin italialainen jäätelö. Ei mikään. Ja kurvit kiittää!!!!!!


Buon Appetito!


Kommentit

Suositut tekstit