Elämää se on arkikin, vaikeuksineen kaikkineen...

Täytyy sanoa, että kuluneen viikon aikana on taas ollut vaikea yrittää keskittyä vain niihin hyviin juttuihin, ja ajatella, että kaikki on vaan omasta asenteesta kiinni.

Sunnuntaina heräsin toinen silmä täysin ummessa ja erittäin turvonneena. Ensimmäinen ajatus oli allergiat, joista olen kärsinyt taas meidän Suomen lomasta asti, Suomessa kun ei ollut mitään oireita. Mutta kun turvotus ei laskenut ollenkaan, eikä se kutissut, vaan oli enemmänkin kipeä, ajattelin että siihen oli varmaan pistänyt joku ötökkä. Kunnes sitten maanantaina tajusin, että alaluomella olikin vyöruusu. Ja ne jotka vyöruusua yhtään tuntee sairautena, tietää että se on HYVIN kivulias, ja niin oli tälläkin kertaa, puoli päätä oli tulessa, eikä särkylääkkeet juuri auttanut.

Mutta koska ravintolan puolella maanantaina tuli sairastodistus yhdeltä työntekijältä, ei minulla jäänyt mahdollisuutta vain makoilemaan, vaan jouduin jatkamaan niitä Leon hommia, Leon ollessa töissä.
Tällä ko. tytöllä ilmeni entinen huumetausta, ja jonkun aikaa olemmekin katselleet, ettei tyttö selkeästi voi hyvin. Nyt sai sairaslomaa pari viikkoa kun on taas huumeet vienyt mukanaan, eikä kykene hoitamaan työtään. Saa nähdä tuleeko takaisin, vai miten pitkään tämä sairaslomarumba sitten kestää...

Keittiön astianpesijä taas oli heittänyt kaikki syyskuun alun kuitit ja tositteet roskiin. Minä sitten soittelin kaikille tavarantoimittajille toiveessa, että jotain saisimme uusittua, jotta olisi mitä viedä kirjanpitäjälle, ja että kirjanpito ei laskisi ihan pyllymäkeä. Siinä meni pari aamua.

Keskiviikkona mietinkin, että mitähän vielä, niin johan heräsin torstaina niin etten hengittänyt ollenkaan. Rintaan sattui, ja vaikka otin astmapiippua, niin sekään ei juuri auttanut. Aamupäivän olin pakotettu lepäämään ja hengittelemään sohvalla maaten.


Leo taas on kiristellyt hampaitansa ja sanonut ettei etsi uutta tarjoilijaa, koska tytön, joka on ollut sairaslomalla alkuvuodesta asti, piti palata töihin nyt lokakuun alussa. Tyttö jäi sairaslomalle, kun tuli raskaaksi, eikä lääkärin mukaan tarjoilijan työ ollut sopivaa raskaana olevalle naiselle.
Valitettavasti raskaus meni kesken 5.kuulla, ja nyt pari kuukautta tyttö on ollut sairaslomalla sitten taas siitä toipumisen vuoksi. Nyt kuitenkin olisi loma loppunut, mutta kun hän kävi torstaina hakemassa viime kuun palkkaa, hän ilmoittikin että Inps (paikallinen Kela) on hyväksynyt hänen äitiyslomahakemuksen, eli nyt jääkin sitten vielä äitiyslomalle loppuvuodeksi, vaikka siis mitään vauvaa ei ole enää. Syvä hiljaisuus. Emme edes tienneet, että tällainen olisi ollut mahdollista. Asianajajamme tutkii asiaa.

Perjantaina silmä oli jo hieman parempi, turvotus oli laskenut, mutta näin sillä edelleen sumeasti. Liikunta oli oikeastaan jäänyt koko viikolta, ja ratsastamassakin olin käynyt vain kevyesti kävellen maastossa, ajatellen että se veisi ajatukset pois edes vähäksi aikaa. Makoilu sohvalla ja liikkumattomuus alkoi tuntua kropassa, joka paikkaan sattui. Tein virheen ja punnitsin itseni, 2kg tullut lisää painoa vajaassa viikossa (kortisoni), ja mieli tietenkin entisestään maassa. Ja kaiken lisäksi Mathias tuli koulusta kuumeisena.


Lauantai-aamuna jätin pikku-potilaan katsomaan piirrettyjä sohvalle ja lähdin pienelle kävelylenkille,  jos se olisi piristänyt mieltä. Alkumatkasta vielä hymyilytti, aurinkokin paistoi mukavasti.



Kunnes kävelin meidän pellon vierestä, minne edellisenä päivänä oli toimitettu puolet verkkoaitamateriaalista, ja siellä oli jäljellä ainoastaan paketti, mihin ne oli kääritty. Verkkoaidasta ei ollut enää tietoakaan. 12 rullaa 2m pitkää verkkoaitaa oli lastattu yön aikana keskellä tietä, eikä kukaan tiettävästi ole nähnyt eikä kuullut mitään.

ojan yli oli laitettu jopa lauta, ettei tarvinnut ojan yli hyppiä...

Kävin katsomassa työmaalla olevat toisen puolikkaan verkkoaidasta, niin nekin oli viety, nauloineen, rautalankoineen yms mitä siihen verkkoaidan rakentamiseen olisi tarvittu. Ei kun herättämään Leoa, joka sai lähteä poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitusta. Taas. Ja kertomaan työmiehille, että voivat lähteä kotiin, että soittaisin kun saadaan uusi verkkoaita ostettua. Kolme tonnia kuin kaivoon heitetty.

Ja tähän nyt sitten joku sanoisi, että oli vaan huono viikko, ensi viikko varmasti parempi jne, mutta tällaista tämä elämä nyt on ollut viimeiset vuodet; terveysongelmia, ongelmia työntekijöiden kanssa, varkaita, Italian byrokratiaa jne. Aina tuntuu olevan jotain. Ihan joka viikko. Täällä blogin puolella en vaan ole juurta jaksain aina kirjoittanut kaikesta, vaan silleen ympäripyöreästi, että stressiä ja silleen. Eli tästä kaikesta se stressi oikeasti siintää. Ja se että sieltä sängystä aamulla harvemmin hyppää innolla aamuun, kun ei ikinä tiedä mitä päivä tuo tullessaan...

Kun istuin yhtenä päivänä portailla auringonpaisteessa ja odotin listaa tukusta tarvittavista jutuista, mietin että kun elämä antaisi jonkun vinkin. Vinkin, että ollaanko me menossa oikeaan suuntaan, kun kaikki tuntuu olevan aina niin hankalaa. Saman päivän iltapäivällä sain meilin entisestä koulustani, missä tarjottiin työtä Shanghaista, Kiinasta.
Oliko se se vinkki...? Että pakkaa kimpsut ja kampsut ja pakene....!?!



Viikonloppuja kaikille!



Kommentit

  1. On noissa vastoinkäymisissä kestämistä.Joskus kannattaa paeta ja joskus jäädä.
    Sitä ei ole helppo tietää, kumpi on parempi. Ihmetyttää, miksi äiti-ihmiselle tarjottiin työtä Shanghaista. Siksikö, että italialaiset mammat eivät lähde, mutta ulkomaalainen muka joutaa lähtemään?
    Masentavaa tuollaiset röyhkeät varkaudet. Kaikenlaisia varkaita maa päällään kantaa. Olen huomannut, että kaikki mitä voi varastaa, tosiaan varstetaan ja vielä sellaista, mitä ei voisi uskoa. Tällä viikolla uutisoitiin, että lähipitäjässäni Saksan Pflazissa joku oli varastanut kokonaisen viinitarhan rypäleet 1,6 tonnia eli oli röyhkeästi korjannut koneellisesti ilman että kukaan oli huomannut tai arvannut varkautta . Eräs saksalainen taas oli varastanut Triestissä 24 000 l merivettä akvaariotaan varten , mutta jäi kiinni ja sai 1 549 €:n sakot. Tiedän, että nämä tarinat eivät sinua lohduta. Toivon, että Italian santarmit saavat teidän aitaverkkonne varkaat kiinni.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit