Elämäni epäkohdat

Tässä on nyt vajaa viikko eletty ns. kesälomaa, Mathiaksen päiväleiri kun loppui, ja tenniksestäkin otettiin tauko. Aikaa on ollut taas ajatella, ja mietinkin että mikä tässä elämässä oikeastaan mättää, mistä tämä tyytymättömyyden tunne kumpuaa. Ja nämä asiat tuli mieleen tässä viikon aikana.

1. Meidän perheen arki on kaukana ns.normaaliarjesta. Ravintola vie Leolta kaiken ajan, ja hyvä esimerkki oli tällä viikolla, kun lähdimme Leon VAPAApäivänä rantaan. Yleensä selviämme rantsuun kerran kesässä, ja tällä kertaa se oli tämän viikon maanantai. Toki emme päässeet heti matkaan, kun Leon piti käydä ensin pankissa, minkä jälkeen piti soittaa pari työpuhelua, ja kun vihdoin pääsimme rannalle olikin jo melkein lounasaika. 


Vietimme päivän kuitenkin suht rennosti rannalla, sain jopa luettua kaksi lukua kirjaa. 
Seuraavina päivinä reissu kuitenkin kostautui, koska Leolla oli tekemistä tuplasti, koska ei ollut ehtinyt VAPAApäivänään tehdä niitä työhommia, mitä yleensä tekee. Ja oli tietenkin stressaantunut, väsynyt ja kiukkuinen. Niinkuin yleensäkin aina kesät.



Ja niin sai päätöksen myös puheet kala- ja telttailureissusta Mathiaksen kanssa, toisesta rantsupäivästä ennen meidän Suomen lomaa, retket yhtään minnekään jne. Leo ei ehdi, töitä on liikaa, eikä vapaapäiviä ole enää loppukesälle tiedossa. Mikä tarkoittaa sitä, että me eletään Mathiaksen kanssa käytännössä katsoen kaksin. Ja minunhan kanssa Mathias ei halua tehdä mitään, pelaisi vaan Wiitä tai katsoisi iPadia...



2. Ja koska ravintola vie paljon aikaa, eikä voi vapaapäivistäkään nauttia täysillä, olisi edes normaalit neljä viikkoa lomaa, jolloin matkustaa ja ottaa irtiottoja tästä työntäyteisestä arjesta. Kaupunkilomia, rantalomia ja lomia alpeilla vuorotellen.

3. Mutta tämä ei toteudu, koska tarvitsisimme jonkun luotettavan kodin- ja eläinten hoitajan. Se on se Leon suurin tekosyy, ei siis ravintola, vaan koirat, että kenelle ne jättää hoitoon. Anoppihan ne on yleensä hoitanut, mutta Leo ei haluaisi aina häntä häiritä, varsinkin kun ei innolla niitä tule hoitamaan. Leo ei myöskään halua vieraita kotiimme.



4. Minkä takia meillä ei ole myöskään siivoojaa. Ja koska minä hoidan meillä IHAN KAIKEN sängyn petauksesta tavaroiden paikalle laittoon, pyykkäyksestä silittämiseen ja siivoamiseen, tiskikoneen täytöstä ruokakaupassa käyntiin ja kokkaamiseen, jopa roskien vienti on mun heiniäni. Eli olisi ihanaa, jos joku ottaisi edes hieman taakkaa niskoiltani, kun täällä kuitenkin kolmisteen asutaan. Mutta ei. Aamusta iltaan kuluu päivä kotiaskareita tehden, omien hommien lomassa. On muuten jännä että ne jotenkin tuntuu paljon suuremmalta taakalta nyt kun minulla on enemmän aikaa. Koulun ohella sain ne tehtyä paljon vähemmällä kiukulla.

5. Oma koti, mistä siis olen haaveillut viimeiset 25vuotta, mutta nyt viimeiset 10 vuotta, kun olemme asuneet ravintolan yläkerrassa, haave on vaan kasvanut ja voimistunut. En jaksaisi enää päivääkään tätä, ettei ole minkäänlaista omaa rauhaa. Kukonlaulun aikaan alkaa tavarantoimittajat tuomaan tavaroitaan, sen jälkeen ravintolan työntekijät, asiakkaat ja klo01-03 välillä työntekijät lähtevät vihdoin kotiin. Muutaman tunnin yöllä siis meillä ei ole ketään. 
Olisi ihanaa kun voisi syödä aamiaisen yöpuvussa pihalla tai terassilla, puuhailla pihalla omassa rauhassa, ja koirat voisi tulla ja mennä miten haluaisivat, nyt kun ne pääsevät ulos muutaman tunnin päivässä, ja ne pitää erikseen viedä sinne omalle pihalle. Eikä olisi pahitteeksi oma uima-allaskaan, sinne rantsuun kun emme pääse kuin sen kerran kesässä...

Katselen veristä kuuta Mathiaksen ikkunasta itsekseni viiniä juoden


6. Työ, mikä on tällähetkellä maatilan hoitoa. Tällä viikolla olen kerännyt karhunvatukoita ja keittänyt niitä hilloksi. Menee juustojen kyytipojaksi ravintolaan. Ja tehnyt ravintolan kirjanpitoa. Niinkuin olen aikaisemmin maininnut, ei tietoakaan oman alan töistä, saati sitten että olisi jonkunlainen valo tunnelissa unelmien suunnittelufirman kanssa, missä saisi tehdä sisustussuunnitelmia ja matkustaa sisustusmessuilla katselemassa uusia tuulia. Valitettavasti tämä asuinpaikkamme ei vastaa haaveeseen, ja koska minulla ei ole myöskään minkäänlaista verkostoa ihmisistä, haave tuskin tulee toteutumaan koskaan.



7. Viikon aikana olen tavannut Umbrian suomalaisia, kävimme kyläjuhlilla syömässä yhtenä iltana, vielä kun oli lastenhoitaja vapaana. Seuraavan kerran hän pääseekin tulemaan sitten syyskuussa.



Järjestin myös parille tallikaverilleni illallisen omalla pihallamme, nyt kun sinne tänä kesänä on rakennettu katos. 







Mutta ystävien puute edelleen vaivaa aika-ajoin, niin omien kuin yhteisten. Olisi kiva joskus käydä toisen pariskunnan kanssa jossain, tai vaikka perheellisten, että olisi Mathiaksellekin seuraa, eikä olisi aina se ainoa lapsi.

8. Ja koska meillä on elämät hyvin erillään Leon kanssa, hän käy töissä ja tuo rahan kotiin, minä kaiken muun, ja koska sosiaalinen elämämme on aika heikko, niin olen täyttänyt oman elämäni hevosella. Käyn tallilla harva se päivä, ja nyt viime kuukausien aikana on selkeästi tapahtunut edistystä niin hevosen koulutuksen kuin oman ratsastamisen kanssa. Olen säikyn hevoseni kanssa käynyt pari kertaa tallin ympärillä olevassa maastossakin, ja tavoite olisikin että vielä joku päivä pääsemme kunnon maastolenkille.


9. Haluaisin myös kovasti löytää tasapainon elämääni. Viime ajat olen ollut väsynyt, Mathias nukkuu huonosti, saa yöllä kauhukohtauksia ja kävelee unissaan, sekä valvon, että koirat pääsee iltapissalle, ja herään kukonlaulun aikaan silmät ristissä kun tavarantoimittajat saapuu. Aamulenkit on jäänyt kokonaan ja joogakin maistuu puulta. Kuumuus ei tietty auta asiaa, täällä kun on vajaan 40c helteet, ja allergiatkin on vaivannut taas normaalia enemmän. Myös ruokapuoli väsyneenä jää helposti, tulee syötyä kaikkea mitä ei pitäisi, ja viiniä on juotu liikaa. Jotenkin pitäisi taas päästä ruotuun....

10. Ja tärkeimpänä pitäisi myös oppia elämään hetkessä, ja nauttia siitä. Eikä ajatella että, sitten kun on se oma koti, sitten kun on rauhallinen hevonen, sitten kun on ystävä, sitten kun olen tasapainoinen ja terve... Elämä on NYT ja siitä pitäisi osata nauttia. 


Mukavaa elokuun alkua kaikille!


Kommentit

  1. Ihan tosi kurjaa, että elämäsi on noin kurjaa.
    Mutta itse mietin, että jos miehesi tekee jo pitkiä päiviä tuoden teille kaiken toimeentulon niin eikö silloin ole vähintäänkin kohtuullista ettei hän tee enää kotitöitä? Jos sinulla ei ole mitään muuta kuin aikaa niin silloinhan on vain loogista, että sinä hoidat ne.
    Itse olen ollut molemmissa tilanteissa sekä maksajana (jolloin mies hoiti kodin ja lapset) , että nyt elätettävänä jolloin katson, että koska mies tekee omaa työtään minun työni on hoitaa koti ja lapset. Ihan yhtä arvokasta se työ on, toki puuduttavaa välillä, mutta jos minä en sitä tee nin silloin siitä pitää jollekin maksaa.

    Ja jos ihan totta puhutaan niin vaikutat kovin helposti suuttuvalta ja valittavalta ihmiseltä niin en ihmettele lainkaan miksi lapsi ei halua kahden kanssasi viettää aikaa. Ei lapset ole maailmassa meitä vanhempia viihdyttääkseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Ja olen samaa mieltä kanssasi, ettei lasten kuulu meitä viihdyttää, itsestäni olisi vaan kiva touhuta ja puuhata pojan kanssa.
      Saatan tosiaan valittaa liikaa, vaikkakin taidan tehdä sitä kyllä oikeasti enemmän täällä blogin tai FBn puolella, mutta harvemmin taas suutun. Oikeastaan en koskaan. Mitä kotiin tulee, niin en odota että mieheni siivoaisi, mutta koska en siitä hommasta itsekään juuri tykkää, niin siivoja kerran viikossa olisi mukava apu.
      Mukavaa loppukesää!

      Poista
  2. Ihan hyvà ettà alat laittaa selvin sanoin ASIOITA jotka màttàà. Sitten niihin voi saada tarvittavan etàisyyden, ja nàhdà ettà ne ovat vaan asioita. Voit vaikka koittaa jàttàa yhden kerrallaan niistà vàliin, ja katsoa miten elàmàssà kày. Jos teillà ei ole kova pula rahasta niin siivooja yhtenà pàivànà viikossa heti kun saat luotettavan ihmisen helmasta kiinni, ja mieshàn ei ole siellà sità edes kattelemassa! Olen jo pitkààn ajatellut ettà sinulla on sellaisia oireyhtymia jotka voivat olla seurausta pahasta stressistà. Tààllà tuppukylàssà on ristorantti, joka on aina kiireellinen, etenkin kesàllà, joten ymmàrràn myòs miehesi. He ovat kuitenkin sisarukset miehineen, ja kolmannessa polvessa hyysààvàt kaikkia, on varmaan veressà se alttius muita kohtaan, kun se ei tunnu heità painavan. Pahinta on tuo yksinàisyys, siità olet kirjoittanut jo kauan, mainiten usein minkàlasta sen seuran "pitàisi " olla: yhtesià ajankuluja, ym. Tàmàn syventàmisessà olisi varaa. Jos se on vaan yhteisestà ajanvietosta kiinni, niin kyllà sità lòytyy, mutta...kun se mies ei ehdi, eika sinua yksin kutsuta! Tàssà ei ole kuin 2 vaihtoehtoa: joko jatkat sità kutsujen odottamista, tai ànkeàt itsesi johonkin, joka kiinnostaa, ja johon voi "tunkeutua " sinkkunakin. Jos sisustus on se "oikea", niin voisit esim ottaa yhteyttà kotikuntasi kurssien jàrjestàjiin, ja laittaa pystyyn sisustus-kurssin. Tàssà asiassa valittaminen on ihan turhaa, kun se nyt ei auta yhtàan. Poikaasi varmaan turhauttaa isànsà poissaolo ihan yhtà paljon kuin sinuakin, ja olisi hyva ettà saisi purettua tàtà ahdinkoa jonkun ulkopuolisen kanssa, varsinkin kun sinà olet ihan lapivàsynyt tàhàn jàrjestelýyn. Unissakàvely on merkki siità ettà poikaa ahdistaa. Nyt REHELLISESTI fokukseen elàmànarvot, ja valinnat, ei tuollainen ajantàyttò ole tervettà. Jos mies ei pysty/halua/huomaa, niin jàtà hànet rauhaan, ja ota vastuu tasapainostasi ja onnestasi. Sen voi tehdà myòs eroamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aura Pirkko!! Jotenkin viime viikot, vaikka turhauttavia onkin ollut Leon työn puolesta, on ollut myös silmiä avaavia, niin terveyden tilan suhteen kuin näiden listassa olevien juttujen kanssa. Jotenkin niistä tulee konkreettisempia kun ne kirjoittaa ylös. Ja samalla niihin myös löytyy vastauksia helpommin, kun silloin kun niitä pyörittää pienessä päässä itsekseen. Asia kerrallaan.

      Poista
    2. Pysäyttävä blogi, ja muistan sinun kirjoittaneen samoista aiemminkin. Jännää, miten niin kauniissa kulisseissa eläminen ei kuitenkaan ole niin hulppeata miltä näyttää: yksityisyrittäjän arki on raakaa. Tuntuu, että olet naimisissa ravintolan kanssa, ja kaikki tehdään sen ehdoilla. Ymmärrän, että kesäsesonki on pahinta aikaa, mutta se, ettei koskaan voi ottaa lomaa ja laittaa puljua kiinni, ei ole hyväksi kelleen. Samaa mieltä edellisen vastaajan kanssa, että hanki siivojia ja lastenhoitajia jotta pääset yksin menemään: hulluksihan sitä tulee neljän seinän sisällä, vielä yrityksen kanssa noin lähekkäin. Tuntuu, että olet luopunut kaikesta, mikä sinulle olisi tärkeää, paitsi ratsastamisesta. Onko teillä lapsiperheitä, joiden kanssa mennä rannalle tai mitä tuonikäiset lapset siellä tekevätkään? Löytyykö facebookista äitiryhmiä?
      Myös samaa mieltä Aura Pirkon kanssa, että stressi voi tehdä sairaaksi, ja kukas sitten hoitaa lapsen, kodin ja pyörittää arkea? Pidä huoli itsestäsi ja hanki oma elämä. Tsemppiä ja muista, että olet sisukas suomalainen nainen.

      Poista
  3. Tykkään lukea blogiasi kun kirjoitat niin rehellisesti asioista. Asun itse Turkissa ja vaikkei mieheni ole yksityisyrittäjä niin täälläkin työelämä on rankkaa. On ihan hyvä että saat kirjoitettua nuo asiat ulos, jospa tuota listaa onnistuisit jostain kohtaa alkaa muuttamaan, pienikin asia saattaisi tuoda puhtia ja iloa eloon. Olen itse vuosien varrella monta kertaa mennyt vaikeimman kautta juuri kun olen halunnut muutosta arkeen, sitä omaa työtä ja ystäviä. En ole omalla alallani mutta kun on se oma työ ja omaa rahaa niin siitä saa kummasti virtaa. Joitakin asioita et varmaan saa muutettua ainakaan nyt, sillä tuo teidän ravintola varmasti määrittelee aikalailla teidän arjen kulkua. Onko teillä mahdollisuus lomailla yhdessä talvella tai ottaa silloin iisimmin? Onko mitään mahiksia että miehesi antaisi enemmin vastuuta töissä jollekin muulle ja voisi ottaa edes joskus vapaan? Sun pitää yrittää alkaa selvittelemään tuota vyyhtiä jostain kohdasta vaikka väkisin, muuten voit tosiaan sairastua :( Pidä itsestäsi huolta äläkä välitä inhottavista kommenteista, joita joskus saat.

    VastaaPoista
  4. Moi! Hienoa että kirjoitit nämä ajatukset ulos. Siitä on jo suuresti apua. Nyt voit alkaa miettimään rauhassa kohta kohdalta, että mitä pieniä parannuksia voisit tehdä. Kun asioihin tulee pienikin muutos, niin silloin koko yleinen fiilis paranee. Lupaan sen. Voikun asuisin lähellä, enkä Kanadassa, niin tulisin kylään ja joogaisimme ja nauttisimme viinistä yhdessä. Tsemppihali!

    VastaaPoista
  5. Hyvä kun sinulla on tämä blogi mihin vuodattaa hieman.

    Olen vähän samoissa kantimissa kanssasi, mies tuo ruuan pöytään ja minä pidän huolta kodista. Päivänsä ovat pitkiä ja mieli töissä vapaallakin. Hieman helpompaa meillä sillä oma koti ja sen rauha löytyy. Lemmikkejä meillä ei ole juuri siksi, että meillä ei ole niille hoitajaa, vaikka kovasti kaipaisin karvakaveria. Kotityöt tuntuu tosiaan kurjemmilta kuin ennen töissä käydessäni, mutta minusta tuntuu että se johtuu siitä ettei ole sitä työpaikan ovea jonka sulkisi takanaan. Olet töissä lähes 24/7. Ehkä siksi sinunkin puolisosi on väsynyt, minunkin. Ehkä siksi sinä ja minä olemme turhautuneita.
    Me kävimme pitkän viikonlopun lomalla, ja voi sitä rentoutunutta oloa! Kyllä tuli paljon valoa mieleen!

    Yksinäisyys vaivaa myös täällä, ja minua aina mietityttää nämä neuvot "aloita uusi harrastus tai mene johonkin sosiaaliseen piiriin x"... Jotenkin yksinäisenä sinulla on velvollisuus tehdä sellaisia asioita jotka eivät ole luontaisia itsellesi tai joita et normaalisti muutenkaan välittäisi tehdä.
    Minä en itse kaipaa paljoa ihmisiä ympärilleni, yksi tai kaksi luottoystävää on aivan tarpeeksi. Nykyään he asuvat liian kaukana. Väsyn sellaisesta kevyestä seurasta, en osaa rentoutua puolituttujen kanssa. Omanlaisiani ihmisiä en ole oikein tavannut, vaikka olen ties missä sosiaalistumistapahtumissa pyörähdellyt. Se hyöty kuitenkin niistä käymisistä on ollut, että olen oppinut itsestäni jotain. Sellainen ei ole minua varten. Se vie enemmän kuin antaa. Ystävä tulee jos on tullakseen, siihen asti minun täytyy olla oma ystäväni.
    Toivon kovasti myös omaa uraani, toivon löytäväni sen oman työpöytäni vielä joku päivä. Siihen asti täytyy yrittää kehitellä niitä asioita jotka ovat tähän hetkeen mielekkäitä.

    Olet väsynyt. Varmasti turhautunutkin. Haluan jakaa sinulle Eeva Kilven runon joka on ollut jo monta vuotta suosikkini.

    "Nukkumaan käydessä ajattelen:

    Huomenna minä lämmitän saunan,
    pidän itseäni hyvänä,
    kävelytän, uitan, pesen,
    kutsun itseni iltateelle,
    puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen kehun;
    Sinä pieni, urhea nainen, minä luotan sinuun."



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kommentti. Samassa tilanteessa vähän myös itse ja sain tästä myös lohtua. Tuo runo on niin loistava - se jaksaa voimaannuttaa päivästä ja vuodesta toiseen.

      Poista
  6. Hyvin aitoa tekstiä elämästä! Ehkä ihminen kaipaa jonkun syvällisemmän rauhan sisällänsä. Joskus aivan pienet asiat tekevät iloiseksi -ei tarvitse olla niin paljon suurta - materiallisestikaan. Itseäni on joskus rasittanut ystävien (ovatko he ystäviä?) kilpailu keskenään - kuka on paras kilpailu. Ja jos minua katsotaan alaspäin koen elämän turhaksi. Eikö jokainen ole hyvä omalla tavallaan.
    Elokuun onnea sinne ihanaan Perugiaan missä nuorena opiskelin kesäkurssilla.

    VastaaPoista
  7. Olen lukenut blogiasi satunnaisesti aika kauan ja ilmeisesti tykkään siitä. Ikävä kuulla että pattitilanne jatkuu. Eräs aiemmista kommentoijista sanoi hyvin että asioiden listaaminen varmasti tuo jotain selkeyttä. Ikävintä omasta mielestä tässä yhtälössä on se että poikasi jää myös vaille isänsä aikaa. Toki tarvitsette aikaa pariskuntana mutta pojat tarvitsevat isäänsä. Näin sen koen itse. Tuntuu että olet joustanut paljon jotta miehesi voi tehdä jotain mitä hän todella haluaa tehdä. Harmillista että häneltä ei riitä ymmärrystä/kykyä/halua mahdollistaa teille enemmän aikaa yhdessä perheenä. En halua loukata kommenteillani. Voin olla täysin väärässä, enhän tunne teitä ollenkaan. Mutta tuntuu siltä että sinä olet joustanut ja mahdollistanut paljon toisen unelman eteen. On turhauttavaa kun omaa juttua ei löydy. Tuli mieleen että ehkä poikasi suhteen on käynyt niin että olette vain erilaisia tempperamentiltanne ja persoonallisuudeltanne. Vanhemmuus vaatii silloin taas enempi joustamista ja kekseliäsyyttä. Tuntuu siltä että et saa nyt mitään helpolla. Yhdyn myös siihen kommenttiin joka sanoi, että blogisi on kiva koska kuvaat elämääsi avoimesti. Niin moni blogi jota seuraan tuntuu jo aikakausilehtimäiseltä ja sisällöltään siloitetulta. Koska olet rohkeasti rehellinen niin uskon että tämänkin vaihe tulee ratkeamaan koska olet jo tietoinen suurimmista elämäsi epäkohdista. En usko että sellaista elämää ei olekkaan johon ei jotain ikävää mahtuisi mutta on ihan kohtuullista sanoa että liika on liikaa ja muutosta on saatava aikaan.

    Kaikkea hyvää loppukesään!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit