Musta mieli

Viime viikolla toivoin ennenkaikkea tervettä viikkoa täksi viikoksi. No, tämä kuva kertokoon miten tämä kulunut viikko sitten meni.


Mathias oli tiistaista lähtien koko viikon 38,5c kuumeessa, ja eipä täältä neljän seinän sisältä juuri mihinkään liikuttu, muuta kuin lastenlääkärille ja labraan toteamaan, ettei ole angiina vaan ihan vaan virus, mikä menee itsestään ohi, ennemmin tai myöhemmin.

Ja niin minulla oli taas ihan liikaa aikaa. Aikaa miettiä, niin että se maalasi mielen mustaksi. Yöt meni valvoen ja istuen olohuoneen hiljaisuudessa tuijottaen pimeyteen, kunnes klo5 linnut heräsivät laulamaan ja aurinko alkoi pikkuhiljaa nousta. Ja päivät huoneesta toiseen haahuillen, pikku-potilasta hoitaen, itseeni käpertyneenä. Tuntui että takin, mikä oli jo ennestään tyhjä, taskutkin oli reikäiset, ja kun välillä yritin itselleni heittää toivon hippuista, se valui kuin hiekkana ulos reiästä.


Eilen kun sitten vihdoin pääsimme ulos kodista, alkuviikon sateet oli vaihtunut yli 30c kosteaksi helteeksi. Eli kesää kohden mennään.
Kävin ratsastamassa hevosen, mikä teki hyvää. Mindful-harjoitus parhaimmillaan, siinä kun ei voi samalla juuri muuta miettiä kuin sitä hetkeä. Ja miten mieltä rauhoittavaa onkaan, kun hevonen laskee pehmeän turpansa poskea vasten ja vaan on. Kuin sanoakseen, että hengitä, kaikki menee hyvin.



Tallin jälkeen kävimme järvellä lounaalla, ja istuimme rantakahvilaan hetkeksi katselemaan järvimaisemaa, ja yritin vain olla läsnä, ajattelematta mitään.





Tänään sitten juhlistamme Mathiasta, joka täyttää 8 vuotta. Viime yö meni vielä valvoen ja valittaen kipeää korvaa, eli otamme edelleen rauhassa, toivoen että energiaa riittää huomisiin lastenjuhliin.


Enää en toivo enkä odota ensi viikolta mitään. Elämä on kai otettava niinkuin se tulee. Päivä kerrallaan.


Kommentit

Suositut tekstit