Kurssi, kukkia, kanala ja kala kuivalla maalla

Tällä viikolla olin uusimassa hygienia-passia, eli istuin parina aamuna kurssilla, ja ensi viikolla on sitten vielä koe sen tiimoilta. Muuten työasiat on aika samalla mallillaan, teen koneella sen verran kun huvittaa, ulkona tsekkaan työmiesten edistystä ja hoidan eläimet. Ainoastaan mehiläiset, joiden pitäisi tulla ensi viikolla, jätän täysin Leon kontolle, muuten vastuu eläimistä on aika pitkälti minulla.



Pikku-apuri

Rakentamisessa taas on päästy eteenpäin sen verran, että kummankin rakennuksen pohjatyöt ja rakenteet on tehty, ja aloitimme kanalan pystyttämisen. Se on tiiliharkoista tehty rakennus ilman pylväitä, ja jo päivässä se nousi tähän korkeuteen, kunnes taas saapui sateet, ja työt on ollut seis jokusen päivän. Tavoite olisi saada se kuitenkin valmiiksi tämän kuun aikana, niin että kanat pääsee uuteen kotiinsa mahdollisimman pian.



Eilen kävimme Perugiassa kukkatapahtumassa, mistä lähti mukaan hieman vesikasveja kilpikonnien ulkoaltaaseen.







Vapun jälkeen kävin myös lääkärillä kysymässä, jos voisin kokeilla toista astma-lääkettä, kun olin taas pari päivää ihan kuin kala kuivalla maalla. Ja uusi astma-piippu onkin auttanut, tänä aamuna kävin jopa juoksemassa tunnin lenkin kun henki kulki taas. Nyt loppupäivän juhlistan synttäreitäni, mitkä on tänään. Söin jo palan kakkua dieetistä huolimatta, ja illalla perheen kesken teemme jotain. Ehkäpä keilaamaan...?



Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!!!!

Kommentit

  1. Onnea ja mukavaa synttäri-iltaa����!
    Kirsi

    VastaaPoista
  2. Teillä on kohta siellä pieni trendikäs paratiisi, joka työllistää koko perheen. Onnea syntymäpäivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trendikkäästä en tiedä, enkä siitä paratiisistakaan... enemmän näyttäis työleiriltä...;) Mutta kiitos!!!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit