Ei vastausta...

Tiedättekö sen tunteen, kun kaikki menee päin jotain...? No viime aikoina musta on tuntunut just siltä. Häntäluu on onneksi sen verran parantunut, että olen selvinnyt uudestaan hevosen selkään, mutta muuten kaikki muu parantuminen ja selvittely (niskatyrä ja intoleranssit&alergiat) on ihan seis. Kaikki alkoi siitä, kun fysioterapeutti ei saapunut paikalle. Odottelin puolisen tuntia, yritin soittaa pari kertaa, ei vastannut. Lopulta laitoin viestiä, etten enää odottelisi, että soitellaan ensi viikolla. Ei vastausta. Yritin soittaa seuraavalla viikolla. Ei vastatusta. Sitä seuraavalla viikolla, ei edelleenkään vastausta. Laitoin uudestaan viestiä. Arvaatte varmaan.... ei vastausta.



Yritin sitten soittaa Fysiatrille, joka minut fysioterapeutille lähetti alunperin. Hänkään ei vastannut. Laitoin viestiä, että onko kuullut mitään fysioterapeutista, kun en ole saanut häntä kiinni pariin viikkoon. Tämä puolitoista viikkoa sitten. Vieläkään en ole kuullut kummastakaan mitään. Eli kuntoutuksen kanssa olen ollut nyt kolme viikkoa tekemättä mitään. Enkä edes tiedä jäänkö enää perään soittelemaan, jos ei kerta raha kelpaa...

Kissaterapiaa...

Tänään minulla taas piti olla aika allergialääkärille, jotta voimme ottaa allergiatestit, nyt kun olen kaksi kuukautta ollut ruokavaliolla syömättä ruoka-aineita, joista minulle todettiin intoleranssi (eli sokeri, hiiva&leivinjauhe, sitruuna, kurpitsa, kesäkurpitsa, sipuli, valkosipuli, pähkinät, suklaa), joten  kropan pitäisi olla puhdistautunut ja parantunut tulehdustilasta. Vastaanotolta soitetaan, että lääkärillä onkin muuta menoa, ja he soittavat sitten, kun vapautuu seuraava aika. Eli sitä odotellen... Kahdet pikku-joulut on tiedossa, puhumattakaan joulusta, enkä voi oikeastaan syödä mitään, mitä en valmista itse, kaikessa kun täällä on sipulia, tomaattia, valkosipulia ja hiivaa/leivinjauhetta.

Harvinainen kokovartalokuva... Menossa kaverin pojan 18-vuotissynttäreille

Yritän hokea mielessäni Olen positiivinen-mantraa, hengittää syvään ja hymyillä, mutta kyllä tekisi mieli jäädä vaan peiton alle ja vetää peitto korviin, sekä herätä vasta joulun jälkeen.


Hymyillään, vaikka kundi kiukkuaa vierellä... 

Eli näinkin iloisin mielin täällä....Mukavaa itseänäisyyspäivää kaikille. Meillä on tiedossa ihan normipäivä, ehkä sentään kynttilän sytytän 100-vuotiaalle Suomelle ja skoolaan vichy-vedellä itsekseni.


Joulumieltä kaikille!!!

Kommentit

Suositut tekstit