Raudankovat pakarat, sairas koira ja yrttiteetä illallisella


Viime postauksesta on vierähtänyt taas tovi, mutta ensin olin flunssan kourissa, ja sitten tipuin hevosen selästä. Häntäluu sai osumaa, samoin kun istumaluut, ja kun seuraavana päivänä kävin fysioterapiassa, terapeutti oli ihan hämmästynyt siitä, että olin noussut vielä uudestaan selkään, ja laukannutkin, koska lonkkani oli mennyt jotenkin vinksalleen, minkä fysioteraputti sitten laittoi paikalleen. Mitään ei siis murtunut, eikä katkennut (onneksi!!!), ja kiitos kuulemma kuului mun isoille ja raudankoville pakaralihaksille, jotka suojasivat luita tippumisessa. Tai sitten se oli se rasvakerros niiden lihasten päällä... ;)


Pari päivää tippumisen jälkeen, kun pääsin taas kunnolla kävelemään, niskat taas meni niin jumiin, ettei pää kääntynyt ollenkaan. Niinpä vietin viikonlopun sohvalla Maxin seurana, ja sängynpohjalla särkylääkkeen voimalla. Sillä välin perheen miehet oli koristellut koko talon jouluun. Ainoastaan joulukuusi puuttuu... Itse olisin ehkä odottanut joulukuun alkua, mutta ajatuksena tietty ihana, että olivat ajatelleet sen piristävän, jouluihminen kun olen.


Max taas lepäili sohvalla leikkauksen jäljiltä, jossa siltä poistettiin kasvain, mikä todettiin sitten syöväksi. Ennen leikkausta ultrattiin sydän varmuuden vuoksi, ja siinä ilmeni taas sydänvika (ei mitään vakavaa, mutta sai sydänlääkkeet loppuelämäkseen) ja maksassakin on jotain häikkää. Syövän etäispesäkkeitä ei onneksi näkynyt, ja nyt kun syöpäkasvain leikattiin pois, elämme toivossa, että se ei uusiudu eikä leviä. Loppukuusta mennään sitten tsekkaamaan maksan tilannetta, että mitäs sen kanssa tehdään. Vanhuus ei tule yksin...


Mathiaksen kanssa arki taas on mennyt aikalailla karateen ja puheterapiaan kuskaten. Onneksi puheterapia loppuu huomenna, ja niin on kaksi iltapäivää viikossa taas vapaita, ja voimme tehdä muuatkin, kuin istua Perugian ruuhkissa. Kävimme me katsomassa joulumarkkinoita, vielä kun mummikin oli täällä, ja ostamassa hieman uusia joulukoristeita.




Ja kävimme äitini kanssa Perugiassa lupalappusten perässä, Mathiaksen ollessa koulussa.



Muiden mammojen kanssa olemme taas yrittäneet järjestää illallista perjantai-illalle siitä lähtien kun lasten koulu alkoi. Joka viikko se on peruuntunut jostain syystä, mutta nyt se vihdoin ja viimein sitten onnistui viime perjantaina. Näin kaksi kuukautta koulun alkamisen jälkeen. Hieman oli köyhä tosin osanotto, koska olimme vain neljän naisen voimin liikkeellä, ja minulle vielä enemmän köyhä, kun ensin aperitiiveilla join kuplavettä muiden skoolatessa prosecolla, ja ravintolan listalta löytyi tasan yksi annos, minkä pystyin syömään intoleranssieni kanssa; pieni kalanpala paistettuna pannulla ja loraus öljyä päälle, sekä sivusalaatti. Katselin vierestä kun muut joivat viiniä, söivät alkupalat ja jälkiruoat pääannostensa lisäksi, siemaillen omaa yrttiteetäni. Ulkona syömisestä on todella mennyt hohto! Tai syömisestä ylipäätään....


Mukavaa loppuviikkoa kaikille! ja kippis...

Kommentit

Suositut tekstit