Viikonloppu luonnonhelmassa

Suomen loma laittaa aina asiat jonkinlaiseen päänsisäiseen punnitukseen. Tällä kertaa se syvensi ajatusta, että koti ja elämäni on täällä, vaikka Suomi rakas maa onkin. Ja tajusin, että paljon voin tehdä täälläkin juttuja, joita Suomesta kaipaan.


Niinpä lauantaina lähdimme koko perheen voimin lounaalle lähteille syömään jokirapuja. Pidimme omanlaisemme rapujuhlat, ilman snapseja ja ystäviä tosin. Lounaan jälkeen kävelimme lähteiden ympäri, istuimme penkillä ja katselimme lintuja, Mathiaksen niitä syöttäessä. Nautimme kiireettömyydestä.






Tänään taas olimme Mathiaksen kanssa erähengessä patikoimassa vuorella. Pysähdyimme välillä syömään eväitä kannon päälle, katselimme kauriita, jotka juoksivat meitä karkuun ja saavutimme vuoren huipun.




Siellä levitimme viltin, Mathias leikki omia leikkejään, minä katselin maisemia ja mietin, että elämästä pitää vaan tehdä sellainen mistä nauttii. Sen ei kuulu olla suorittamista, eikä pelkkien arkirutiinien tekemistä hampaat irvessä. Tasapainoa, siihen aion syksyn aikana keskittyä.



                                                                      Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!



Kommentit

Suositut tekstit