Vappu

Meilläkin oli pitkä viikonloppu vapun kunniaksi, tai no vapun ja vapun, eihän täällä itse vappua vietetä, vaan juhla on nimeltään Festa dei lavoratori, työntekijöiden juhla. Ja me yrittäjät ei juuri porukkaan kuuluta, eli Leo oli normaalisti töissä.

Me taas Mathiaksen kanssa skippasimme suomalaiset perinteet, tänäkin vuonna. Ilmapallot ja serpentiinit jäi ostamatta, samoin kun nakit ja perunasalaatit. Ei ollut kukaan laittanut simaa, ja munkit sekä tippaleivät ei kuulu bravuureihini. 
Pienellä kaiholla kuitenkin muistelin vappuja Suomessa, piknikiä Ullanlinnanmäellä, brunsseja ja bileitä... kunnes näin kuvia lumisesta Suomesta.

No, ei mekään ihan arkea kuitenkaan eletty, vaan vappuaattona osallistuimme ensimmäistä kertaa kylämme perinteiseen kävelyyn. Ensimmäistä kertaa siksi, että kävelyn pituus on 10km, ja normaalisti Mathias ei jaksa kävellä minnekään, jo parinsadan metrin jälkeen alkaa valitus. 
Mutta tänä vuonna osallistuimme, siellä kun oli muitakin Mathiaksen luokkalaisia, ja täyttäähän kundi jo kohta 7-vuotta, ei ole ihan pikku-poika enää.

Kävely alkoi klo9.00 ja kävelimme pitkin peltoja. Poni oli kärryineen mukana alkumatkasta, ja lapset vuorottelivat kyydissä.



Puolessavälissä oli välipalan aika läheisellä maatilalla, kuivakakkua, keksejä ja tuoretta maitoa. 

Siitä jatkoimme matkaa, muut lapset edelleen kirmaten siellä sun täällä, Mathias valittaen ettei jaksa enää. Ja puolet oli vielä siis matkaa jäljellä kotiinpäin... eli ei auttanut itku markkinoilla, käveltiin yhdessä, käsi kädessä, Mathias valittaen ja minä lohduttaen. 

Kun pääsimme takaisin kylälle olikin jo lounasaika, ja kylän emännät oli kokannut kaikille meille 394.lle kävelijälle lounaan. Oli musiikkia, eläimiä ja auringonpaistetta. Erilainen vappulounas.


Illalla taas poksautin kotona kuohuvaa, tein kala-aterian ja vietin rennon koti-illan sohvalla, kunnes Mathias alkoi oksentamaan. Ja tietenkin sänkyyn. Eli lakanoita vaihtaen meni yö, ja itsellänikin kiersi vatsassa. Olisikohan kalassa ollut jotain...vaikka kaikki olikin kyllä hyvin kypsennettyä.



Vappupäivä menikin sitten sohvalla koomassa, tenttiin lukien ja tutkielman parissa, eikä leijaa lennättäen järvellä, niinkuin piti.

Nyt on sitten lomat lusittu hetkeksi ja on arkeen paluu, niinkuin aika monella muullakin, arvelen... Onneksi on tiedossa kaikkea kivaa! mukavaa viikkoa kaikille!

Kommentit

  1. Teilläpä oli kivan kuuloinen kylätapahtuma. Meillä ei perinteistä vappua vietetty, ihan maalaushommissa oltiin työpaikalla. Ja kaikki herkut munkkeja lukuunottamatta puuttui, en viitsinyt edes simaa tehdä. Näitä aurinkoisia ja lumettomia päiviä on niin vähän, että kaikki pitää ottaa irti niistä hetkistä. Ensiviikonlopusi on luvattu TAAS lunta! Mä en kestä...

    VastaaPoista
  2. Olet kai kehunut kovasti Mathiasta, kun hän jaksoi kävellä 10 km? Se on huikea saavutus 6-vuotiaalta. Noin isossa joukossa saattaa olla noro- tai rotaviruksia liikkeellä. Minä olen vieläkin herkkä niitä saamaan. Lapsena sain vatsatautia tuon tuostakin jostakin mistä lie.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit