Työhaastattelu

Tällä viikolla kävin työhaastattelussa. Graafisen suunnittelun opettajani otti minuun yhteyttä, että olisinko kiinnostunut tulemaan haastatteluun heidän mainostoimistolleen, ja minähän menin, vaikkei ollut mitään hajua, että mikä työnkuva oli.

Menin suoraan koulusta, 8h koneen äärellä istuneena, ja ilmeisesti myös sen näköisenä, koska opettajani naurahti että tulinko suoraan koulusta. Toimiston pomo katsahti minuun innoissaan kysyen, että mitä minä opetin. (Jep. Hyvä alku...)

Ja kun sain selitettyä että opiskelin, pomo ihmetteli että monta vuotta oikein olin, että edelleen koulun penkillä. (Loistavaa, aina vaan parani...)


No, haastattelu kesti 10min, he selittivät työnkuvan; sisustukseen liittyviä kirjoitusjuttuja italiaksi. 
Ihan nauratti, kun kävelin ulos sieltä, että jos ne olisi tarjonnut ihan mitä tahansa muuta koulutukseeni liittyvää juttua, olisin kiljunut innosta, mutta ainoa mitä en oikeasti osaa, on kirjoittaa, ja vielä italiaksi.

Otan haastattelun kokemuksena, ja toki myös kiitollisena siitä, että ihan "kotoa asti" haettiin. 

Koulua on nyt jäljellä ensi viikko, jolloin on vielä kolme palautusta, ja sitten alkaakin opiskelu loppukokeisiin, mitkä on kesäkuun lopulla. Sen jälkeen onkin sitten ihan auki mitä teen, haenko töitä, otan osaa suunnittelukilpailuihin, tai hoidan vain maatilaa ja lomailen. Elämä näyttää.



Kommentit

Suositut tekstit