Vika lomaviikko

Ja pitkältä viikko tuntuikin... Lauantaina heti aamusta aloimme oliivinkeruun, naapureidemme avustuksella. Oliivipuita tällä hetkellä on 90kpl, eli onni oli apujoukot, ja saimme kaikki oliivit kerättyä.



Sunnuntaina aamu lähti käyntiin kiireellä, kun klo 7.41 maa järisi taas ja kovaa. 36vuoteen ei ollut sellaista järistystä koettu, me otimme jalat alle ja lähdimme Mathiaksen ja koirien kanssa syksyiseen San Francescon puistoon kävelylle.




Sitten suuntasimme Perugian teemapuistoon Città della Domenicaan, ja vietimme päivän siellä. 


Maanjäristykset jatkuivat ihan muutaman minuutin välein, ja valitettavasti saivat pahaa jälkeä taas aikaan, onneksi ei kuitenkaan henkilövahinkoja. Anoppikin tuli meille asustamaan, peläten liikaa omassa kodissaan. 

Maanantaina koulut pysyivät edelleen kiinni, ollen pyhäpäivien välipäivä, ja siihen sattui sopivasti halloween. 

Ensin päivällä olimme frantoiossa, eli oliiviöljypuristamossa, katsomassa miten 1220kiloa oliiveja muuttui 100litraksi oliiviöljyä.




Iltapäivällä taas oli kylällämme järjestetty lapsille halloween-juhlat, mihin Mathias tietenkin oikein innolla ryntäsi Zombieksi pukeutuneena. 


Tiistaina oli pyhimysten muistopäivä, ja Perugiassa alkaa perinteisesti markkinat silloin. Mekin kävimme väenpaljoudessa katsastamassa markkinat, ja pysähdyimme hetkeksi tivoliin. 






Iltapäivä meni kotona tilattuja huonekaluja odotellen ja ruokaa laittaen.

Viimeisenä lomapäivänä, eli tänään, ehdin vihdoin tallille hevosta ratsastamaan aamusta. Tänään on myös äitini synttärit, ja kävimme synttärilounaalla ulkona syömässä.


Nyt loppupäivän vietämme kotona, Mathias läksyjä tehden, huomenna kun on paluu arkeen, minullakin kurssin ja koulun myötä. Mummi kuitenkin viipyy vielä viikon verran, ja maanjäristyksetkin on voimakkuudeltaan heikompia. 

Kommentit

Suositut tekstit