Tunteet pinnassa

Viikonloppu meni toisin kun olin ajatellut. Koko viikon suunnittelin lasten tiedefestareille menoa, jotka pidetään joka vuosi Polvese-saarella järvellämme.
Lisäksi kylällämme moottoripyöräihmiset järjestävät aina näin syyskuun alussa Ducati-tapahtuman illallisineen, mihin meidät oli kutsuttu, sponsoreita kun ollaan.


Perjantai-iltana kuitenkin sohva taas imi minut sisäänsä. Enkä saanut itseäni edelleenkään sieltä ylös koko viikonloppuna.

Ajatuskin parin tunnin jonottamisesta lauttaan 37'c kuumuudessa, ja perheiden keskellä väentungoksessa koko päivän viettäminen tuntui olevan liikaa. 
Mietinkin, että mihin vedän rajan. 
Pitääkö lapsen ehdoilla mennä kaikissa kissanristiäisissä ja tapahtumissa, jos siitä tulee itselleni paha mieli? Katsella muita perheitä, kun itse olen aina kaksin Mathiaksen kanssa, on aiheuttanut tänäkin kesänä sitä ihan tarpeeksi. 

Yksillä synttäreilläkin eräs nainen oli hämillään siitä, että minulla on aviomies. Hän oli aina kuvitellut että olen yksinhuoltaja, Leoa kun ei ikinä näy missään, on kyse sitten lastenkutsuista, kyläjuhlista tai koulunpäättäjäisistä. 
Ja vaikka yritän olla asian kanssa sujut (koska ravintola ja työ sen vaatii jne), huomaan välttäväni tilanteita missä kaikki muut on perheen parissa. 

Ja niin kävi myös Ducati-illalliselle. Viime vuotinen kokemus oli vielä liian vahvasti mielessä, jolloin olimme kaksin Mathiaksen kanssa, ja vaikka kylältä suurimman osan ihmisiä tunnenkin, emme kuulu joukkoon. Toki juteltiin ja moikattiin, mutta ilta meni enemmänkin lasten perään katsomisessa, ja illallisen aikaan löysin itseni istumasta lastenpöydästä kun muualle en mahtunut. Yksin kun olin..

No mitä sitten tein siellä sohvalla... Katsoin arkkitehtuuriohjelmia talojen rakentamisesta ja miten ihmiset toteuttivat unelmiaan pala kurkussa. 
Maanjäristysten edelleen jatkuessa, päätimme että talo täytyy kunnostaa edes hieman järistysten kestäväksi, vaihtaa katto jne. heti kun siihen on mahdollisuus.
Ja sinne meni taas kauas kaukaisuuteen haave omasta talosta, jota vihdoin voisi kutsua kodiksi. 
Ja vaikka olenkin sitä mieltä, että muiden onni ei ole minulta pois, en voi muuta kuin myöntää että ajatus "miksi muut, mutta minä en koskaan" kävi mielessä. 



No, viikonloppu tosiaan ei siis mennyt niin kuin kuvittelin, ja huominen koko perheen viimeinen vapaapäivä ennen joulua ei näyttäisi myöskään menevän suunnitelmien mukaisesti, koska huomenna alkaa ilmeisesti syksy. Vettä luvassa ja lämmöt laskee alle 30c'. 
Eli se siitä huvi/vesi/eläin/aktiivipuistosta, tai päivästä rannalla. 
Mitä sitten tehdään, on edelleen kysymysmerkki, ehkä sitten ensi postauksessa... 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! 


Kommentit

Suositut tekstit