Ritareita, lapsivieras ja hermojen kiristelyä

Maanantaina Leon vapaa-illan kunniaksi kävimme kyläjuhlilla ritarimeiningeissä, Mathias söi jopa oluessa haudutettua sianpotkaa hyvällä ruokahalulla, vaikka yleensä liha ei juuri kundiin uppoa. Mutta kun se oli ritarien ruokaa... Mukava ilta oli, ruoan ja viinin parissa.






Tämän viikon Mathias oli siis päiväleirillä klo14 asti ja iltapäivät taas Mathiaksen kaveri Davide oli meillä lastenhoito-ongelman takia klo16 asti. Daviden äiti, Cinzia, olikin aivan ihmeissään ja hieman hämilläänkin kun ehdotin, että Davide tulisi meille muutamaksi tunniksi päiväleirin jälkeen. Ihan kun olisin tehnyt jonkun supersuuren palveluksen. Erilaiset tavat ilmeisesti tässäkin asiassa... 

Ja vaikka näihin erilaisiin tapoihin olen aika hyvin tottunut ja annan useimmiten mennä toisessa korvasta ulos ihmettelyt ja kummastelut, niin viime aikoina olen kokenut raskaaksi suppean suhtautumisen tiettyen aiheiden kohdalla. 

Toki ymmärrän, että monella täällä uskonto sanelee elämänkatsomusta, mutta esimerkiksi rasismi, suvaitsemattomuus ja erilaisten tapojen  vieroksunta on nyppinyt normaalia enemmän. Olen kuunnellut homofobisia keskusteluja, aikuisia ihmisiä jotka uskovat enemmän pyhimyksen voimaan kun tieteeseen (ihmisiä siis jotka oikeasti uskovat, että joku pyhimys voisi auttaa maanjäristyksissä enemmän kun oikein rakennettu rakennus...!!!), sekä saanut kuulla olevani kakkosluokan kansalainen ateistina. Jätin mainitsematta etten ole Italian kansalainen ollenkaan...

Samoin kun ihmisten kommentit ruoan parissa. Missä vaan syön, niin aina löytyy joku, joka alkaa voivotella että toivottavasti kelpaa, kun ruoka ei ole samalla tasolla kun kotona saan.

Tai toisena vaihtoehtona tarjotaan naapurin kumminkaiman siskontyttöä tarjoilijaksi, joka aiheuttaa useimmiten vaivautuneen fiiliksen, koska enhän minä voi kaikille töitä luvata. 

No, näitä kausia tulee kun asiat ärsyttää, ja onneksi ne kaudet menee myös ohi ja palaan siihen toisesta korvasta ulos-tyyliin. 


Mukavaa viikonloppua ja syyskuun alkua kaikille! 

Kommentit

Suositut tekstit