Kyläjuhilla

Tällä viikolla meidän kylällä oli kylän pyhimyksen, Sant'Egidion, kunniaksi tapahtumaa. Uskonnolliset tapahtumat skipattiin niinkuin viikolla illalla klo21 olleet karsinnat ihmiscurlingissa eri korttelien kesken, koska Mathias väsähti aina ennen kun päästiin matkaan.

Eilen, lauantaina, taas olisi ollut iltapäivä lapsille eri leikkien parissa, minkä jälkeen aikuisten kokkauskilpailu ja illallinen, mutta Mathias heräsi aamulla naama täynnä näppylöitä ja jätimme juhlat väliin toivoen, että kundi on kunnossa maanantaina, kun koulu alkaa. 

Tänä aamuna kuitenkin näppylät olivat suurinosa hävinnyt ja muutenkin olo oli hyvä, niin lähdimme iltapäivällä katsomaan viimeisen päivän tapahtumia ja kannustamaan Rionemme Capicrocea (korttelimme) voittoon. 
Ensin oli vuorossa juoksukilpailu linnakkeen muurien ympäri, eri ikäisille oli oma kategoriansa. 


jotkut keskittyivät vain pelleilemään...

Sen jälkeen aatelispukuihin pukeutuneiden kulkue rumpupäristyksessä. 



Kylämme rullaluistelukoulu esitti Leijona Kuningas esityksen, jonka jälkeen söimme.



Ja loppuhuipentumana oli ihmiscurlingin finaali. Valitettavasti meidän oli kuitenkin jätettävä kisa kesken ja palattava kotiin kellon ollessa jo kymmenen, huomenna on kuitenkin ensimmäinen koulupäivä. Eli voittajasta ei ole tietoa. Kiva perinne kuitenkin, ja päätti mukavasti kesäkauden.

Syksy ja koulu koittakoon!


Kommentit

Suositut tekstit