Koulu ja karate

Tällä viikolla elimme uusia aikoja, maanantaina alkoi Mathiaksen koulu, ja en tiedä kummat jännittivät enemmän lapset vai vanhemmat, muutamalla mammalla oli jopa silmät kyynelistä märät lapsensa jättäessään.

Täällähän mennään vuosi aikasemmin kouluun kuin Suomessa. Itse koulusysteemistä en kauheasti vielä tiedä, mutta Mathiaksella on useampi opettaja; yksi opettaa uskontoa, toinen englantia, musiikkia ja kuvaamataitoa, kolmas liikuntaa, neljäs maantietoa ja tieteitä ja ns. Luokanvalvoja, Paola, joka opettaa äidinkieltä ja matematiikkaa, sekä omien sanojensa mukaan vetää erilaisia askartelujuttuja, piirtämistä, ulkoleikkejä ja  itsensäilmaisua. 
Normaalisti lapsilla on koulussa vain yksi 15minuutin tauko, jolloin syödään kotoota tuotuja eväitä, Paola kuitenkin pitää useamman välitunnin, lapset kun on kuitenkin vielä pieniä. 

Useimmissa kouluissa on edelleen koulua joka toinen lauantai, mutta Mathiaksella taas ei ole lauantaisin ollenkaan, ja siten päiväkin on pidempi. Joka päivä klo 8-13.24. 
Kyllä, 13.24, hieman huvitti, italialaiset kun ei juuri koskaan ole kovin täsmällisiä, ja sitten noin tarkka aika, ihan minuutilleen... 



Koulu Mathiaksen osalta alkoi hyvin, otti paikan viimeisestä rivistä nurkasta kaverinsa kanssa, ja kotiin tullessaan oli innoissaan kuinka kivaa oli ollut. No, kyllähän se into tietenkin hiipui hiljalleen, perjantaina ei olisi kouluun enää halunnut ollenkaan. Läksyjäkin jo tehtiin, vaikkakin ne oli vain väritystehtäviä.


Toisena uutuutena Mathias kävi kokeilemassa karatea ja oli kuulemma kivaa! Sivusta katsoen auktoriteetin kanssa on hieman petrattavaa, Mathias kun juoksenteli siellä sun täällä muiden ollessa nätisti rivissä... No, ehkäpä se karate juuri auttaa siihenkin, eikös ne valmentajat ole yleensä aika tiukkoja?!?


Omia kuulumisiani lyhyesti; viikko meni kotia karsien tulevan pinta- ja kylppäriremontin takia, sekä tallilla. Lisäksi kanakatras kasvoi, kun meille tuli neljäs kana, Nerina, sekä kukonpoika Charlie. Vielä kun muut kanat hyväksyisi tulokkaat, eikä hyökkäisi päälle...


                                    Nyt viikonlopun viettoon itse kukin! 

Kommentit

Suositut tekstit