Ulkosuomalainen vai maahanmuuttaja

Meidän ulkosuomalaisten bloggaajien kesken pyörii haaste kirjoittaa mikä on parasta ulkosuomalaisuudesta.

Jäin miettimään aihetta päiviksi. Tunnenko itseni ulkosuomalaiseksi? Olenko ihmisenä erilainen ulkosuomalaisena kuin suomalaisena? Vai olenko enemmänkin maahanmuuttaja, joka on omaksunut italialaisen elämäntyylin ja suomalaisuus on jäänyt taka-alalle? 
Kovin isänmaallinen en ole oikeastaan ollut koskaan, ja haaveilin Italiassa asumisesta jo teininä. En myöskään ole tapojen orja, joten toiseen kulttuuriin sulautuminen on käynyt suht helposti, osittain myös italialaisen miehen kautta. Mutta onko ulkosuomalaisuus muuttanut minua ihmisenä?!?

Toki kaipaan Suomesta asioita, vaikkakin asioita enemmän, kaipaan ihmisiä. Täällä sosiaalinen verkko on täytynyt kutoa uudestaan alusta asti, ja se on varmasti ollut itselleni henkilökohtaisesti kaikkein rankinta.
Mutta onneksi on nykypäivänä sosiaalinen media! Omat ystävät on arjessa mukana vaikkakin fyysisesti kaukana, ja uusia tuttavuuksia on löytynyt samassa jamassa olevista ulkosuomalaisista. Olemme toistemme kavereita Facebookissa, vaikka emme ole koskaan tavanneet, ja seuraamme toisiamme instagramissa. Vähän niinkuin nykypäivän kirjekavereita... 


Käsite ulkosuomalainen kuitenkin on minulle outo, samoin kun maahanmuuttaja, vaikka niitähän minä toki siis olen. 
Tunnen olevani enemmänkin kahden maan kansalainen. Saan ottaa kummastakin maasta parhaat päältä, ja rakentaa omat tavat. Saan olla luvalla erilainen, enkä ole silti kokenut itseäni syrjityksi. Ulkomailla mieli avautuu monelle asialle mitä Suomessa pitää itsestäänselvyytenä, ja kahden maan kulttuuri rikastuttaa elämää tapoineen ja perinteineen, samoin kuin uusien kielien oppiminen.

Olen perustanut perheen ja kaksi yritystä, palannut koulunpenkille aikuisiällä, toteuttanut unelmiani, sekä saavuttanut monta tavoitetta. Se, että ne tapahtui muualla kuin Suomessa, joku voisi kutsuisi rohkeudeksi. Joku toinen taas kohtaloksi tai sattumaksi, joku jopa tyhmyydeksi. Kuka nyt Suomesta lähtisi pois, Suomeen syntyminenhän on kuin lottovoitto. Ja hyvin paljon se sitä onkin! Mutta Italiakin on mahdollistanut minulle paljon, talouskriisistä huolimatta, osittain varmasti omalla päämäärätietoisuudellani, yhteistyöllä Leon kanssa, ja tietenkin suomalaisella sisulla.

Muuttoa takaisin Suomeen en ole harkinnut koskaan vakavasti, eikä Suomi ole enää se sama Suomi mistä aikoinani lähdin, mutta toivon sydämeni pohjasta, että poikani Mathias tulee tuntemaan itsensä aina myös suomalaiseksi, ja tulee olemaan ylpeä suomalaisuudestaan, samallalailla kuin minäkin olen.




Kommentit

  1. Aina välillä minustakin tuntuu, että olen kahden maan kansalainen ja toisinaan taas kamppailen niiden hetkien kanssa, kun en koe kuuluvani täysin oikein minnekään. Mutta kai se kuuluu asiaan, varsinkin kun olen asunut pysyvästi poissa Suomesta vasta viisi vuotta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit