Kesäsuunnitelmia

Pari päivää lomaa takana ja tekemättömyyteen tottuminen oli yllättävän vaikeaa. Ihan piti pakottaa itseni makamaan sohvalle ja olla tekemättä mitään. Punaviinin voimalla se lopulta onnistui, yhden illan ajaksi. 
Muuten tein kyllä kaikenlaista, kävin shoppaamassa, keräsin 10kg kirsikoita ja hillotin ne, tein toukokuun kirjanpidon, siivosin kodin ja kävin tallilla. 


Touhutessa sitten mietin, että mitä kesä toisi mukanaan. Tai mitä toivoisin sen tuovan mukanaan.
Laskin, että ensi viikon matkan lisäksi meillä on perheen yhteisiä vapaapäiviä viisi (5!!!). Eikä tietenkään putkeen, vaan yksittäisiä päiviä siellä sun täällä. 
Yksi päivä menee Leon ystävän häissä, mutta jos edes kerran ehdittäisiin koko perheen voimin rantsuun, ja kerran jonnekin retkelle.  

Aion myös nauttia kulttuurista ja käydä näyttelyssä, museossa tms, ja ulkoilmaleffateatterissa edes kerran kesän aikana.
Aion istua aperitiivillä ja osallistua sagroihin (kyläjuhlille), toivon mukaan muiden ihmisten seurassa... Sekä istua omalla pihalla kirsikkapuun varjossa ja lukea kirjoja, jotka on odottanut yöpöydällä jo ihan liian pitkään.
Aion keskittyä omaan hyvinvointiin terveellisesti syöden, hevostellen ja joogaten, sekä lenkkeillen koirien kanssa aamutuimaan, kun ei vielä kuole kuumuuteen.



Mathiaksen päiväkoti loppuu kesäkuun lopussa, ja heinäkuuksi haluaa mennä maatilalle päiväleirille, sillävälin kun itse opiskelen loppukokeisiin.

Elokuussa taas on tarkoitus tulla Suomeen mökkeilemään, tapaamaan ystäviä, tuttavia ja sukulaisia, sekä nauttimaan kesäisestä Helsingistä.

Ensi viikon kuitenkin vietämme äitini 60-vuotislahjaristeilyllä äitini ja siskoni perheensä kanssa. Matkasta enemmän ensi postauksessa! 
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, ja loistavaa lomaa kaikille kesälomansa aloittaneille!


Kommentit

  1. Tosi kivoja suunnitelmia sulla. Ihanaa kesää ja hyvää reissua!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit