Uusi aluevalloitus

Tänä vuonna olen voinut lisätä uuden ammatin CVheni, parturi-kampaajan, rakennuspiirtäjän, ravintoloitsijan ja sisustussuunnittelijan lisäksi, minusta nimittäin tuli maatalousyrittäjä.
Kotimme ympärillähän on kuusi hehtaaria maata, mitä on tähän asti viljellyt yksi tuttu mies. Nyt päätimme alkaa viljellä maita itse. Tai no, edelleen joku sen itse työn tulee tekemään, mutta sato tulee meille ravintolaan, luomuna ja 0km säteellä, ja sen mukaan onkin hieman mietitty mitä sinne sitten istuttaa.

Entisestään sieltä löytyy noin 60 oliivipuuta, ja aiomme istuttaa pari sataa puuta lisää. Oliiviöljyä kun tarvitaan aina. Lisäksi hedelmä- ja pähkinäpuita, sekä karhunvatukkaa hilloja varten. Puiden sekaan tulee myös mehiläisiä hunajaa tekemään. Hillot ja hunaja menee juustojen kyytipoikana.

Ja koska ravintolassamme on aina tryffeliä, niin päätimme sijoittaa myös niihin, eli istutamme tammia missä on tryffelirihmasto mukana. Jokusen vuoden kuluttua, toivon mukaan, löydetään omasta maasta tryffelit siis. Koirakin pitää muuten varmaan hommata, tai yrittää kouluttaa Milla tryffelikoiraksi...?!?

Kasvimaa tietenkin laitetaan myös, ja kanoja jokunen enemmän niin, että Leo saa tehtyä tiramisùaan omien vapaiden kanojen munista.



Eli hommaa taas riittää ja näin kevään koittaessa asia alkaa olemaan ajankohtaisempi, kun pitää oikeasti alkaa toimimaan. Mutta sitä ennen lähdetään viinimessuille Veronaan... Siitä enemmän ensi viikolla!


Kommentit

  1. Kun joskus vielä pääsemme reissaamaan teidän suunnalla, tulemme ehdottomasti käymään ravintolassanne. Niin miellyttävän ja herkullisen mielikuvan olen kirjoituksillasi luonut mieleeni.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit