Mummi, matkustus ja jatkuva sairastelu

Bloggailu on hetkeksi jäänyt tauolle sairasteluiden ja matkustuksen takia. Äitini tuli meille, ja me otimme neljän päivän kaupunki- ja kylpyläloman Leon kanssa Budapestiin. Ihanaa ja rentouttavaa oli, nyt tosin tuntuu, että koko lomasta on jo kuukausia aikaa...








Tänään mummi, eli äitini, suuntaa takaisin Suomeen, ja me jatkamme sairastelua kotona. Mathias on aloittanut tarhan käynnin niinkuin kahtena edellisenäkin vuonna; aina kipeenä. Kaksi päivää tarhassa, ja ainakin loppuviikko kotona. Leikkauskin odottaa, kun kipeänä ei voi leikata, ja mun koulun alku lähestyy, vaikka toivoin, että kaikki olisi ollut kunnossa leikkauksen suhteen kouluun mennessä, ettei sieltä heti tarvitsisi olla pois.

Loppu viikoksi ei siis ole mitään suunnitelmia, muuta kuin koirien rokotukset ja Maxin olkapää kuvataan (sillä on rustosairaus) ja perjantaina menen ruokaterapeutin pakeille ruoka-aineallergiatestien jäljiltä, ja mun tilaamani vaatekaappikin on valmis, joten pitäisi tyhjentää koko makuuhuone, purkaa edellinen kaappi ja maalata huone jne.
Halloweenkin, Mathiaksen lempipyhä, lähestyy, ja sen koristelu, kurpitsan kaivaminen, keksien leipominen jne. odottaa. 
Ja Leo on tietenkin töissä. Eli puuhaa riittäis, energiaa sit hieman vähemmän...

cincin-kippis!






Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit