koti kuntoon: Mathiaksen huone

Muutimme tähän taloon, jossa Leo on viettänyt lapsuutensa, syksyllä 2008, samalla kun Leon vanhemmat muuttivat pois.
He pakkasivat vain tavarat ja huonekalut, joita he tarvitsivat ja jättivät meidän "iloksemme" kaiken muun roinan.  Paljon niistä on heitetty pois vuosien varrella, mutta osa huonekaluista on Leon vanhempien häälahjaksi saamia huonekaluja (!!!!!), joita ei saa kuulemma heittää pois, mutta ne ei niillä mitään tee.
Niitä olen siis katsellut jo vuosia, en tunnista niitä omaksi tyylikseni ja tällä viikolla siihen tuli stoppi. Ilmoitin anopille, että joko se vie ne pois tai sitten heitän ne menemään, tuunaan tms. Ja niin alkoi "koti oman näköiseksi"-projekti.

Tämä viikko onkin mennyt enemmän visiota miettiessä, katalogeja selaillessa ja Leon hermoja raastaessa. Sille kun koti oli ihan ok jo ennestään.

Tarkoituksena ei ollut tehdä mitään työhuoneelle, joka laitettiin kuntoon viime vuonna, eikä Mathiaksen huoneelle, joka pitäisi jossain vaiheessa rempata lattiasta kattoon, ostaa uudet huonekalut yms. mutta kun päästiin maalikauppaan, Mathias tietenkin löysi heti sieltä mieleisensä värin omaan huoneeseensa, Hulkin vihreän. Yritin ehdottaa edes jonkun muun sävyistä vihreää, mutta ei tullut kuulonkaan. Ja näin projekti alkoikin maalaamalla Mathiaksen huonetta, ja ostimme muutaman lelulaatikon, uuden Cars-kattolampun yms. samaan syssyyn.
Huonekalut vaihdamme sitten kun on koulun aika ja huoneesta voidaan tehdä vähän isomman pojan huone.

ennen

jälkeen

jälkeen
ennen

Muutakin sain aikaiseksi keittiön puolella, mutta laitan kuvaa sitten kun on valmista :)

Tänään laitoimme uima-altaan talviteloille, siistimme pihaa ja kävimme vähän shoppaamassa Mathiaksen kanssa, minulle kosmetiikkaa ja Mathiakselle vaatteita.


 

Ja nyt illalla lähdemme katsomaan Ducati-moottoripyöriä kylällämme olevaan jokavuotiseen Ducati-tapahtumaan. Mitä sitä ei poikansa eteen tekisi...



Mukavaa viikonloppua kaikille!!!!


Kommentit

Suositut tekstit