torstai 16. maaliskuuta 2017

Kummitusmatkalla Suomessa

Kävimme Suomessa kummittelemassa siskoni pojan ristiäisissä, ollen sylikummeja pikku-Markukselle.



Samalla kävimme Heurekassa tutustumassa tieteen pariin ja katsomassa kuolleita ihottomia eläimiä ystäväni perheen kanssa. Mathiaksen mielestä oli ihan superhuimaa.





Kävimme myös laskemassa mäkeä ja puistoilemassa serkkujen kanssa, minä piipahdin pikavisiitillä Pajutallilla toisen ystäväni kanssa, sekä yksi koominen illallinen stadissakin mahtui lomaan, samoin kun ystäväni luona illallistaminen heidän upeassa uudessa kodissaan. Kaikki pikaisesti.



Valitettavasti olimme kummatkin Leon kanssa puolikuntoisina, ja minun haave yhden yön Tallinnan reissusta kahdestaan vaihtui mökkeilyyn, missä nautimme lumesta, pikasaunasta ja makkaranpaistosta. Mathias auttoi ukkia myös lumen auraamisessa. 




Saimme siis annoksen Suomen talvea, ja nyt voimmekin keskittyä sitten Italian kevääseen, ja kevään mukana tuleviin hommiin. 



...ja niille, joiden kanssa ei nähty, et ole ainoa... suurinosa jäi siis ystävistä ja sukulaisista tapaamatta, mutta kesällä sitten paremmalla ajalla!!!!

torstai 2. maaliskuuta 2017

Vastakohdat täydentää toisiaan?

Luokkakaverini naureskeli, että miten olemmekin niin erilaisia Leon kanssa, ja jäin asiaa miettimään... ja muutama tulikin heti mieleen; Siinä missä minä olen puhelias, Leo on hiljaisempi, minä syöksyn innoissani uusiin juttuihin juurikaan miettimättä, Leo taas miettii ja punnitsee. 

Elän uskoen henkisiin juttuihin; kohtaloon, unelmien voimaan, joogaan, meditaatioon ja mielen treenaukseen, Leo taas täysin tiedeihmisenä ei usko mihinkään muuhun, kuin tieteen todistamiin juttuihin, ja hänen mielestään kaikki muu on hihhuli-juttuja ja huuhaata.

Rakastan kynttilöitä ja kynttilänvalossa oleilua, Leo taas ei voi sietää hajua mikä tulee kun kynttilän sammuttaa, eikä kynttilänvalossa kuulemma näe mitään. Kynttilöitä on silti kämppä täysi.


Minä olen aamuihminen, nousen mielelläni aikaisin ja menen aikaisin nukkumaan, Leo taas päinvastoin. Ehdimme nukkua samassa sängyssä 3-4h samanaikaisesti vuorokaudessa.

Minä rakastan romanttisia komedioita, draama-elokuvia ja toiminta-leffatkin menee. Mutta Leon fantasia-elokuvat ei. Samoin kuin kullanhuuhtojat/selviytyjät/vaarallinen kalastus tai Alaska-dokumentit... Meillä harvoin katsotaan TV.tä yhdessä, ja leffaan mennessä joko jompikumpi tekee kompromissin, tai sitten istutaan eri saleissa.


Puuhastelen mielelläni pihalla, tai laitan kasvimaata. Käyn pitkillä kävelyillä koirien kanssa, haaveilen vaelluksista vuorilla. Leo käy mielummin autolla katselemassa paikkoja, ilman että autosta juuri edes noustaan, ja jos noustaan, niin korkeintaan syömään.
Olemme kummatkin ruoka- ja viini-ihmisiä, mutta usein löydämme ruoastakin ristiriidan. Minusta olisi ihanaa tehdä viikonloppuna brunssi, skipaten lounas, mutta Leo taas ei voisi kuvitellakaan syövänsä aamulla juuri mitään, saati sitten olla syömättä lounasta.

En ole juuri auringonottaja, mutta tykkäisin käydä rannalla useammin kuin kerran kahdessa vuodessa, mutta Leo inhoaa aurinkoa, kuumaa, rantaa ja merta. Sen takia meillä lomat vietetään enemmänkin vuorilla, autossa istuen ja maisemia katsellen, tai kaupunkilomilla, eikä siinä mitään tykkään kyllä vuorista ja rakastan kaikkea kulttuuriin liittyvää. Kaupunkien ja kylien kiertelyä, sekä kävisin teatterissa, museoissa ja näyttelyissä, Leo taas ruokakaupoissa tai kauppahalleissa sekä ravintoloissa, museoihin ei häntä sisälle juuri saa. Joskus kompromissina ehkä johonkin kirkkoon saan houkuteltua.


Sisustan jatkuvasti kotia, mieli kun muuttuu jatkuvasti, Leon mielestä taas estetiikalla ei ole niin väliä, kunhan tuoli kantaa tai tavarat pysyy kaapissa, niin se riittää. Tämä on aihe, joka saa minut näkemään punaista.

Luen pari kirjaa kuussa, Leo on lukenut pari kirjaa elämänsä aikana. Ja nekin oli tietokirjoja. 

Minä olen kuin tuuliviiri, mieli vaihtuu nopeasti ja kunnianhimo puuttuu täysin, Leo taas on hyvin määrätietoinen ja päättäväinen. Sellainen perus-aikuinen-ihminen, itse kun elän jossain omassa maailmassani...



                                                        Ihanaa viikonloppua kaikille! 

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kilojen kyttääminen

Viime kesänä mietin, että jos sitä lopettaisi jatkuvan laihdutuksen ja sen jatkuvan 'mitä suuhun laittaa'-kyttäyksen. Olin lukenut niin monta tarinaa siitä, kuinka ne kilot tippuivat kuin itsekseen, kun lopettaa niistä stressaamisen. Niinpä päätin kokeilla sitä minäkin.


Syksyn ajan söin ruokia, joista oikeasti tykkäsin, söin pari palaa suklaata jos mieli teki, kävin cappuccinolla kahvilassa, join jälkiruokaviiniä parin keksin kera perjantai-illan iloksi, ilman että olisin potenut huonoa omaatuntoa.




En mässäillyt, mutten myöskään katsonut jokaista suupalaa. Enkä myöskään stressannut, kävinhän ratsastamassakin 3-4kertaa viikossa. Kunnes kävin puntarilla joulukuun alussa. Olin lihonnut 8kg. Ja niin alkoi taas laihdutus. 

Ainoa vaan, että laihduttaminen on vaikeaa! Koska mitä enemmän laihdutan, sitä enemmän lihon. Ja niinpä kiloja on kerätty laihdutuksen takia vielä muutama. Ja fiilis on kaikkea muuta kuin jee jee...


Eli nyt on tilanne se, etten enää tiedä mitä tehdä, kun kaikesta lihoo, muuta kuin pukeutua säkkimäisiin vaatteisiin, mikä toimii näin talvella, mutta kohta on kesä... ja uima-altaat kutsuu. 
Voihan stressi, itku ja stressi-itku! 

Vertauskuvia vartalon suhteen ei löydy, jostain kumman syystä kokovartalokuvia ei ole...

Karnevaalit ja karatekoe

Karnevaaliaikaa eletään, ja meilläkin oli tarkoitus käydä katsomassa Perugiassa kulkuetta, mutta sairastan taas vaihteeksi, olen jo kolmannen kerran flunssassa ja kuumeessa tänä vuonna, joten jäi kulkue väliin.
Kävimme sentään kylän karnevaalijuhlilla, kokonaiset 3minuuttia, minkä jälkeen Mathias halusi kotiin. Ei kuulemma ollut pukunsa kavereiden mieleen, eikä halunnut jäädä kuuntelemaan ilkeyksiä ja lällättelyä.


Mathiaksella oli myös karatessa ensimmäinen puolivyökoe, eli siirtyi valkoisesta valkokeltaiseen vyöhön, ja hienosti vyön ansaitsikin! Ja oli itsekin niin ylpeä ja onnellinen. 



Kevät tekee tuloaan täysillä, pojat on kruisailleet mönkijällä pitkin peltoa auringon paistaessa ja sipulikukat puskee maan alta. Itse taas olen kökkinyt sisällä kyllästymiseen asti. Oikeastaan koko alku vuosi on ollut yhtä takkuamista. Herään huonolla tuulella jo heti aamusta harva se aamu, eikä se fiilis siitä juuri päivän mittaan parane. Tiedä sit mikä tökkii, mutta sellaista yleistä tyytymättömyyttä on siis ilmassa. 






Viikolla ehti olla myös yksi sairaalakäynti (Mathiaksen uudelleen kasvaneisiin kitarisoihin liittyen), ensi viikolla on toinen korvalääkärin vastaanotolla, ja jonotin myös 2,5h Mathiaksen vanhempainillassa välitodistusten keskusteluun, ja hieno todistus olikin!

Herra lukee jo ihan itse iltasatunsa...

perjantai 17. helmikuuta 2017

Macro ja Maxxi; nykytaidetta Roomassa

Kävimme tällä viikolla koulun kanssa retkellä Roomassa nykytaiteen museoissa katsomassa paria näyttelyä.
Aamu alkoi värikkäästi kun ajoin parkkipaikalle, missä olikin viikottaiset markkinat. En niitä heti huomannut, vaan vasta siinä vaiheessa kun olin kojujen välissä city-maasturillani ja just ja just mahduin välistä. Ja jotta pääsin pois alueelta jouduin ajamaan kävelytietä. Luokkatoverit tietenkin katsoivat tilannetta vuokrabussista nauraen. 
No, matkaan päästyämme jouduimme vielä poliisin pysäyttämäksi moottoritiellä, bussikuski sai sakot ylinopeudesta ja koko bussi tarkastettiin. Me odotimme tunnin tienvarressa. 

Roomaan päästyämme kävimme ensin Macrossa.


Siellä oli Anish Kapoorin (rankahko) näyttely. 



Ja pari muuta näyttelyä, jotka tsekkasimme samalla.





Macrosta suuntasimme Villa Torlonian puistoon lounaalle ja nautimme aurinkoisesta kevätpäivästä.


Lounaan jälkeen lähdimme kohti Maxxia. 



Kävimme katsomassa Carlo Scarpan näyttelyä ja japanilaisia taloja.


Sekä Letizia Battaglian valokuvanäyttelyä mafiasta ja Sisiliasta.


Álvaro Sizan kirkkoja ja pysyvää näyttelyä. 



Paljon eri taidetta siis, ja keskittymiskyky alkoikin jo hiipua loppua kohden. 

Palasimme illalla kotiin, väsyneinä, ja minäkin ilman kommelluksia.